Arto ja Arja Heikkilän vuonna 1980 rakennetun omakotitalon alkuperäiskuntoinen putkisto oli toiminut hyvin, eikä välitöntä tarvetta käyttövesiremontille ollut. Remontti päätettiin kuitenkin tehdä ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä.
Heikkilät asuvat runsaan 180m2:n omakotitalossaan Lohjalla. Alkuperäiset kupariputkistot olivat toimineet hyvin, mutta käyttövesiremontin tiedettiin tulevan ajankohtaiseksi jossain vaiheessa. Ensikipinän remonttiin ryhtymiselle antoi vakuutusyhtiö.
– Oli aika ruveta miettimään näitä käyttövesiasioita. Vakuutusyhtiökin jo ilmaisi, että talolla on ikää sen verran, että korvaussummat vahingon sattuessa alenevat, Arto kertoo.
Kun Heikkilät olivat hetken aikaa pohtineet remonttiin ryhtymistä, sattui Suomen Vesitekniikka aloittamaan putkistoremontteja naapurustossa. Arto kävi aiheesta keskusteluita naapureiden kanssa ja tutustui työn jälkeen.
– Siinä tuli juttua naapureiden kesken näistä asioista. Kävin katsomassakin ja näytti siltä, että kyllä tämmöinen asia meillekin olisi ajankohtainen.
Tulevaa käyttövesiremonttia olisi voinut siirtää vielä eteenpäin tulevaisuuteen, mutta naapurustossa remontoineen yrityksen olemus herätti Artossa luottamusta.
– Kaikki se Vesitekniikan ulkoinen olemus – autot, välineet, työtapa ja nopeus – olivat siinä ne, mitkä vaikuttivat. Brändi oli heillä kunnossa.
Ulkoisesta olemuksesta välittynyt osaaminen oli kunnossa myös yrityksen työntekijöillä, jotka tulivat tapaamaan Heikkilöitä ja kertomaan remontista.
– Meillä käyneet herrat osasivat asiansa sillä tavalla omakohtaisesti, että tiesivät mistä on kyse. Olivat vakuuttavia.
Sopimus solmittiin ja remontin suunnittelu alkoi. Osa suunnittelusta tehtiin jo ensitapaamisella, osaan Arto vaikutti itse ja lopullisen tarkentavan suunnitelman tekivät remontin tehneet asentajat.
– Minulle jäi mahdollisuus miettiä vielä, miten minä haluaisin, koska olin itse rakennuttanut tämän talon aikoinaan, niin tiesin mistä kaikki vedot menevät ja mistä voitaisiin tehdä helpoiten. Varsinaisten tekijöiden kanssa tehtiin vielä lopullinen suunnittelu, jossa ratkaistiin muutamia pieniä ongelmakohtia. Se meni helposti, koska he näkivät asian tekijän silmin.
Itse remontti ylitti Arton mukaan kaikki odotukset. Erityisesti pariskunta kiittelee asentajia, jotka päättivät viimeistellä remontin vielä saman päivän aikana, jolloin luvattu kahden päivän toimitusaika saatiin tiivistettyä yhteen päivään.
– Se oli erittäin miellyttävä asia, että tehtiin kerralla kuntoon! Olivat valmiit tekemään vähän pidemmän päivän ja päättivät tehdä valmiiksi yhdessä päivässä. Tämmöistä asiakas arvostaa suuresti.
Putkiremontista aiheutuu aina hieman sotkua, mutta Arton mukaan tämä ei häirinnyt asukkaita lainkaan, koska asentajat huolehtivat siivouksen työn ohessa. Omaa loppusiivousta ei tarvinnut tehdä.
– Jokainen muru imuroitiin saman tien koneeseen. Meille ei jäänyt mitään jälkityötä. Tekijät olivat siistejä ammattimiehiä.
Remonttipäivän Arto ja Arja asuivat normaalisti kotona, eikä asentajien toiminta häirinnyt elämää. “Samassa elettiin ja oltiin. Hyvin hienotunteisesti ja vähäeleisesti asiansa hoitivat. Ei olisi uskonut, että näin mukavasti voi asia hoitua”, Arto muistelee.
Ennen remonttia Artoa ja Arjaa arvelutti, onnistuuko putkien veto niin, etteivät ne häiritse silmää. Osa putkista sai olla pintavetona, mutta osa haluttiin piilottaa. Lopputuloksesta tuli toiveiden mukainen.
– Putkien sijoittelu järjestyi paremmin kuin kuvittelinkaan. Osa koteloitiin ja niistä ei ulkopuolinen huomaa ollenkaan! Kaverit tiesi hyvin tarkkaan, että mistä ja miten kannattaa vetää.
Onnistuneen remontin jälkeen Heikkilät nukkuvat yönsä rauhallisemmin, koska uuden putkiston toiminnasta ei tarvitse huolia. Myös kotitalousvähennyksen he aikovat ilman muuta hyödyntää.
– Nyt on turvallisempi olo. Ei tunnu siltä, että mitenkä tuo käyttövesiputkisto toimii – milloin alkaa vuotamaan ja pettää. Totta kai tällaisessa asiassa tulee aina se, kun saa hyödyntää kotitalousvähennyksen – se on oleellinen asia.
Loppusilauksen luotettavalle toiminnalle antaa kuuden vuoden takuu, jonka yritys asiakkailleen lupaa. Arto uskoo siihen, että yritys on jatkossakin lupaustensa arvoinen.
– Totta kai takuulla on aina merkitystä. On tunne, että yritys on suomalainen, jalat maassa oleva firma, jolla on tulevaisuutta.
Muita asiakastarinoita
Lue lisää palveluistamme
PutkiremontitCopyright 2024 © Suomen Vesitekniikka Oy | Kaikki oikeudet pidätetään